Ripsivärin valmistus

Värikosmetiikka, eli meikkien valmistaminen ei ole yhtä helppoa, kuin vaikkapa käsivoiteen valmistus. Irtopuuteri ja mineraalimeikkien teko on vielä helppoa mutta maskaran, eli ripsivärin valmistus on jo asteen verran haastavampaa.


pH on yksi tärkeä tekijä ripsiväreissä. Lopputuotteen pH tulisi olla neutraali, eli 7. Heittoa saa olla jonkin verran mutta maksimi pH ripsivärille on 8.5. Mikäli pH on väärä, aiheuttaa ripsiväri kirvelemistä, jolloin silmä vuotaa kyynelnestettä ja sotkee ripsivärin (ellei kyseessä ole vedenkestävä versio). Lisäksi rautaoksidit ovat epästabiileja pH:n ollessa hapan.

Ripsivärejä on monenlaisia, yleisin on kuitenkin emulsiomuoto, eli ripsiväri koostuu vesi- ja rasvafaaseista. Öljyosuus on tällöin yleisesti n.35 % luokkaa. 


Emulsioripsiväri koostuu seuraavista aineista:

* liuotin
* emulgointiaine
* vaha
* väri
* humektantti
* säilöntäaine
* polymeeri/kalvonmuodostaja
* stabilisointikumi
* dispersioagentti


Liuotinaineena voi toimia vesi, alkoholi tai vaikkapa kukkaisvedet. Vahoina käytetään yleisesti kasvivahoja (kandelilla- ja karnaubavaha) mutta myös mehiläisvahaa voidaan käyttää. Oksidit antavat vahvan sävyn, joten ne ovat pääväreinä, joskin mukaan voidaan lisätä myös micavärejä, mikäli maskarasta halutaan muuta, kuin perus mustaa tai ruskeaa.
Humektantti on kosteutta sitova aine. Glyseriini voi ärsyttää silmiä ja aiheuttaa kyynelehtimistä joutuessaan silmään. Glyseriinin tilalla voidaan käyttää glykolia, esim. pentylene glycol.

Jotta ripsiin saadaan pituutta ja paksuutta, tarvitaan ripsiväriin polymeerejä, joilla usein on myös kalvonmuodostaja ominaisuuksia. Erilaiset hydrolysoidut proteiinit toimivat kalvonmuodostajina ja ksantaanikumi,tärkkelys, selluloosa ja arabikumi toimivat luonnonmukaisina polymeereinä. Ksantaanikumi toimii myös stabilisointikumina emulsiossa.

Säilöntäaine tuokin haastavuutta ripsivärin kehittelyyn. Koska pH on neutraali tai lievästi emäs, täytyy säilöntäaineen toimia hyvin normaalia korkeammassa pH:ssa, sen lisäksi sen tulisi toimia gram+ ja gram- bakteereihin sekä myös hiivaan ja homeeseen. Glykolit toimivat (kuin myös se glyseriini) myös säilöntäaineena, kun määrä on tarpeeksi suuri. Hyvin usein säilöntäaineita on useita, jotta niiden yhteinen toimivuus olisi mahdollisimman kattava. Se, että säilöntäaineita on useita ei suinkaan tarkoita sitä, että säilöntäaineita olisi paljon yhdessä tuotteessa. Esimerkiksi kaliumsorbaattia voidaan käyttää niinkin pieniä määriä, kuin 0.01 tai 0.005 %. Yleensä säilöntäaineen kokonaismäärää voidaan pitää alhaisena, kun käytetään enemmän kuin kahta säilöntäainetta.

Miksi lipeää, eli sodium hydroxideä on inci-listassa? Lipeä toimii pH:n nostajana, jotta lopputuotteen pH saadaan halutulle tasolle. Lipeää ei suinkaan suoraan kaadeta seokseen, vaan hyvin usein se lisätään 10 prosenttina vesi-lipeäseoksena, jossa on 90 % vettä ja 10 % lipeää. Lipeä on vahvasti emäksistä ja nostaa siis pH:ta. Myös kaliumhydroksidia, eli Potassium hydroxide käytetään nostamaan tuotteen pH:ta.

Emulgointiaine sekä dispersioagentti. Perinteisiä emulgointivahoja (btms, vegetal) on turha käyttää ripsivärien teossa. Emulgointiaineiden tulisi olla LNG-tyyppisiä (lamellar gel network). Lamelliset geeliverkot koostuvat matalan ja korkean HLB:n pinta-aktiivisten aineiden yhdistelmästä (täällä lisää HLB:stä).
Parempina emulgointiaineina toimivat setyylialkoholi, steariinihappo, glyserolimonostearaatti, stearyylialkoholi ja sorbitaanimonostearaatti. Dispersioagentti toimii värien sekoitusaineena, sillä oksidit eivät liukene öljy- tai vesiseokseen. Ne kyllä sekoittuvat mutta eivät liukene. Mikäli dispersioaineita ei käytetä, on vaarana, että oksidit valuvat purkin pohjalle painovoiman myötä. Dispersioagentit ikään kuin lukitsevat värin, jotta seos olisi homogeeninen, eli väriä on tasaisesti koko pakkauksessa.

Se, että ripsiväristä saadaan juuri täydellinen koostumus riippuu hyvin pitkältä valitusta emulgointiaineesta. Emulgointiaine vaikuttaa maskaran koostumukseen hyvinkin dramaattisesti eikä oikeanlaista emulgointiainetta tai määrää ole helppo löytää.

Maskaraan voidaan lisätä myös uutteita, tosin niiden määrät ovat mitättömiä ja usein valitaan sellaisia uutteita, jotka tukevat säilöntäaineita tai parantavat säilyvyyttä. Uutteilla voi olla myös paksuntavia ominaisuuksia, jonka vuoksi niitä käytetään ripsiväreissä.

Tarkastellaan seuraavaksi RMS Beauty Volumizing Mascaran inciä;


Water (Aqua), *Cera Alba (Beeswax), CI 77499 (Iron Oxides), Glycerin, *Copernicia Cerifera (Carnauba) Wax, Stearic Acid, *Triticum Vulgare (Wheat) Starch, Glyceryl Stearate, *Prunus Amygdalus Dulcis (Sweet Almond) Oil, *Butyrospermum Parkii (Shea Butter) Fruit, Tocopherol, Helianthus Annus (Sunflower) Seed Oil, Xanthan Gum, Potassium Hydroxide, Benzyl Alcohol, Dehydroacetic Acid, Limonene, Geranoil, Parfum (Natural Fragrance).

Water, eli vesi = liuotin
Cera alba, eli mehiläisvaha = vaha
CI 77499, eli musta rautaoksidi = väri
Glycerin, eli glyseriini = humektantti
Copernicia cerifera, eli karnaubavaha = vaha
Stearic acid, eli steariinihappo = emulgointiaine
Triticum vulgare starch, eli vehnätärkkelys = polymeeri
Glyceryl stearate, eli glyserolimonostearaatti = emulgointiaine
Prunus amygdalus dulcis oil, eli manteliöljy = öljy
Butyrospermum parkii fruit, eli sheavoi = kasvirasva
Tocopherol, eli E-vitamiini = parantaa öljyjen säilyvyyttä
Helianthus annus seed oil, eli auringonkukkaöljy = öljy
Xanthan gum, eli ksantaanikumi = polymeeri sekä stabilisointikumi
Potassium hydroxide, eli kaliumhydroksidi = pH:n nostaja
Benzyl alcohol, eli bentsyylialkoholi = säilöntäaine
Dehydroacetic acid, eli dehydroetikkahappo = säilöntäaine
Limonene, geranoil = allergisoivat yhdisteet, jotka tulee ilmoittaa ainesosaluettelossa. Eteeriset öljyt sisältävät näitä yhdisteitä.
Parfum = hajuste

Kommentit

  1. Hei, toinen samanlainen orava täällä tekee opinnäytetyötä ripsiväreistä ja jäin miettimään millaisia lähteitä olet käyttänyt tähän postaukseen? Tästä löytyy muutama juttu, jotka tiedän mutta joille en löydä sopivan luotettavaa lähdettä. Jos muistat yhtään mitä lähteitä olet käyttänyt niin olisin kiinnostunut. Hyvä ja selkeä postaus muuten!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti