Jotain pientä perushuttua

Aloitetaan muutamalla perusjutulla, jotka kannattaa olla tiedossa ja hallussa.
Vesifaasiksi kutsutaan sitä, kun kaikki veteen liukenevat aineet laitetaan yhteen purkkiin ja rasvafaasiksi sanotaan sitä, kun rasvaliukoiset aineet laitetaan toiseen purkkiin.
Voiteita ja esim.hiustenhoitoaineita tehdessä joudut tekemään vesi- ja rasvafaasin.
Lämmitä molemmat faasit 70 asteeseen ja pidä ne 70 asteessa (ei saa laskea alle 70 asteen mutta ei haittaa jos se nousee esim.73 asteeseen) 20 minuutin ajan. Tämän jälkeen kaada vesifaasi rasvafaasiin ja sekoita. Miksi?! Yksi syy on bakteerien tappaminen, tai ainakin niiden minimoiminen. Toiseksi, lopputuloksesta tulee huomattavasti stabiilisempi.

Toinen tärkeä huomion arvoinen seikka. Älä missään nimessä käytä tavallista johtovettä. Ai miksi?! No pelkästään jo siksi, ettei suomalainen vesilaitos pysty poistamaan esim.lääkejäämiä vedestä. Lisäksi vedessä on myös muita epäpuhtauksia, jotka tosin juotaessa eivät haittaa mutta kosmetiikka valmistaessa haittaa. Ai miksi?! No siksi, että tämä kosmetiikkakokkailu on kemiaa.
Itse olen käyttänyt pääasiassa pullotettua lähdevettä, joka sekään ei ole paras vaihtoehto. Paras vesi kosmetiikka käyttöön on puhdistettu vesi.

Hommaa hyvät työvälineet! Ehdottomasti kuumuutta kestävät astiat, laadukkaat vatkaimet. Suositeltavaa on myös käyttää täysin uusia purkkeja purkitukseen, tosin suosin itse lasia, koska se on helpompi kierrättää ja puhdistaa. Pienellä maidonvaahdottimella pääsee jo hyvin alkuun.

Muista aina merkitä purkkiin INCI, päivämäärä milloin tuote on valmistettu ja mahdollinen parasta ennen päiväys. Voin kertoa, että omaan muistiin ei kannata luottaa tässä asiassa. Et taatusti muista puolen vuoden jälkeen mitä kaikkea olet kokkaillut. Suosittelen myös opettelemaan "oikean" INCI listan laatimista, sillä muuten et voi olla täysin varma mitä tuotetta käytit. Esim. Emulgoivaa vahaa on markkinoilla pilvin pimein ja jos merkitset purkkiin, että emulgoiva vaha, niin mistäs tiedät mitä emulgoivaa vahaa käytit, jos kaapissasi on esim.3-4 erilaista vahaa.

Raaka-aineet. Muista säilyttää raaka-aineet, kuten valmistaja on suositellut. Avatut öljyt kannattaa säilyttää jääkaapissa. Monet aineet tykkäävät olla pimeässä ja viilessä. Suosittelen myös merkkaamaan pullon kylkeen päivämäärälapun, milloin olet avannut pullon. Joillakin aineilla on lyhyempi käyttöaika, kun ne avaa.

Mikäli tulee jotain kysyttävää, nakkaa viestillä.

Kommentit